Mitä olemme:

Upinniemen Päällystöyhdistys ry on lähinnä Suomenlahden Meripuolustusalueen toiminta-alueella opistoupseereita edustava ammattiyhdistys, johon kuuluu noin 160 ammattisotilasta. Upinniemen Päällystöyhdistys on Päällystöliitto ry:n jäsenyhdistys.
Päällystöliitto ry
on valtakunnallinen opistoupseereita edustava ammattijärjestö.

Yhdistys:

Korkeinta päätösvaltaa yhdistyksessä käyttää sääntöjen mukaan vähintään kaksi kertaa vuodessa kokoontuva yhdistyksen yleiskokous. Yleiskokousten linjausten mukaista toimeenpanovaltaa käyttää yhdistyksen hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, kuusi varsinaista ja kaksi varajäsentä.

Yhdistyksen tärkein tehtävä on jäsenten paikallinen ammatillinen edunvalvonta. Hallitus ohjaa luottamusmiehiä ja muita luottamushenkilöitä (mm työsuojeluvaltuutetut, yhteistoimintaelimen jäsen) tarkoitusperien saavuttamisessa.

Yhdistyksen yhtenä keskeisenä tehtävänä on myös jäsenten vapaa-ajan toimintojen tukeminen. Yhdistys tukee jäseniään mm harrastusten rahallisella tai materiaalisella avustamisella, järjestämällä itse harrastetoimintaa, tukemalla yhdistykseen tukeutuvaa ravintolayrittäjää, antamalla rantasaunan itsekustannushintaan jäsenten käyttöön jne.

Harrastetoimintaa tuetaan myös Päällystöliitto ry:n toimenpitein.

Päällystöyhdistyksen rantasauna

2002 © Upinniemen Päällystöyhdistys